Pari viikkoa takaperin starttasi toinen tuotantokausi ohjelmaformaatista Ensitreffit alttarilla. Samaiset kaksi viikkoa sitten jutustelin aiheesta pastori Kari Kanalan ja psykologi Mikael Saarisen kanssa, ja vertailimme ohjelmaa myös Tinderiin. Asetelma on kieltämättä mielenkiintoinen: toisessa etsitään tosirakkautta ja pitkäaikaista elämänkumppania, toinen taas mielletään kevyempien suhteiden etsimiseen ja hauskanpitoon tarkoitetuksi sovellukseksi.
Toinen eroavaisuus on se, että Ensitreffit alttarilla –ohjelmassa unelmien kumppanin etsinnässä eri alan asiantuntijat – psykologista ja seksuaaliterapeutista pastoriin – analysoivat omasta mielestään parhaiten yhteen sopivia pareja, mutta heillä ei ole tarkkaa käsitystä siitä, täyttävätkö toisilleen valikoidut partnerit toistensa ulkonäkökriteereitä. Sen sijaan Tinder perustuu nimenomaan ulkonäön ja ensivaikutelman perusteella tehtävään ratkaisuun siitä, miellyttääkö vastakkainen käyttäjä silmää.
Ensitreffeillä ns. taustatyö on tehty valmiiksi, mutta on parista kiinni, löytyykö suhdetta kannattelevaa kipinää ja henkilökemioita. Tinderissä teknologia ratkaisee helppoudellaan sen, onko toinen osapuoli edes teoriassa kiinnostunut toisesta käyttäjästä, mutta jättää kaiken muun käyttäjien jatkotoimenpiteiden varaan. Vaarana on myös liika ulkonäkökeskeisyys, jolloin Tinderissä ei anneta toiselle ihmiselle edes mahdollisuutta hurmata muutoin kuin valokuvien välityksellä.
Ensitreffien ensimmäinen tuotantokausi osoitti systeemin toimivan yllättävän hyvällä prosentilla. Myös ainakin omassa tuttavapiirissäni Tinder-parisuhteiden määrä on selkeässä kasvussa. Ensitreffit ja Tinder vaikuttaisivat olevan erikseen erinomaisia, mutta yhdessä ehkä jopa ylivoimaisia. Molemmat täydentävät ominaisuuksiltaan toisiaan, joista toisessa ratkaistaan yhteensopivuus ajatusmaailman, toisessa ulkoisen olemuksen osalta.
Toimivuudestaan huolimatta kumpaankin tapaan löytää kumppani ollaan suhtauduttu epäillen ja ihmetellen, että voiko tällaista väylää pitkin löytynyt suhde todella toimia. Ensitreffit alttarilla on herättänyt konservatiivisissa ihmisissä närää, ja formaattia on pidetty törkeänä ja avioliittoa halventavana. Toisen kauden käynnistyessä soraäänet vaikuttaisivat hieman hiljenneen.
Tinder on myös lähempänä yhteiskunnallista hyväksyntää, sillä älypuhelinkulttuuri on tehnyt nettideittailusta ennemmin trendikästä kuin epätoivoista. Silti sovelluksen käyttöön voi olla yhä hankala suhtautua naama peruslukemilla.
Ihmisellä on kuitenkin perimmäinen tarve löytää itselleen jossakin vaiheessa elämänkumppani, joten jos ”perinteisiä ja hyväksyttävämpiä” väyliä pitkin ei niin sanotusti natsaa, niin miksei kokeilisi erilaista tietä? Onko sillä loppujen lopuksi väliä, kohtaako unelmien miehensä tai naisensa ensimmäistä kertaa alttarilla tai älypuhelimen näytöllä, joista toisessa ratkaisun tekee asiantuntijaraati, toisessa yksinkertainen sormenliike?
Juuso Puranen 